keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Asiaa TV-sarjoista

No niin vihdoinkin sain luotua itselleni blogin ja kirjoitettua ensimmäisen juttuni. Tarkoituksenani on siis kirjoittaa niin positiivisesti kuin myös negatiivisestikin ulkomaisista tv-sarjoista. Pääpaino on amerikkalaisissa uusissa sarjoissa, mutta myös moni laadukas brittituotanto saa huomioni jatkossa.

Kritiikki kohdistuu lähinnä amerikkalaisiin tv-yhtiöihin, jotka yleensä arvostavat enemmän tusinatavaraa laadukkaiden ja sisällöllisesti parempien sarjojen kustannuksella. Suomeen nämä lopetetut sarjat rantautuvat yleensä pari vuotta myöhässä, etenkin kesäisin, arvatenkin halpuutensa vuoksi. Tällä vain yleensä huijataan tietämättömiä katsojia seuraamaan "uusia" sarjoja, jotka on jo ajat sitten haudattu ja kuopattu sarjan kotimaassa.

Hollywoodissa tehdään uusien sarjojen pilotteja suuri määrä joka vuosi, joista vain harva saa lisätilauksen muihin jaksoihin. Näistäkin uusista sarjoista vain noin puolet saa jatkoluvan seuraavalle kaudelle. Katsotuimmat sarjat ovat yleensä suojassa, jolloin vähemmän kaupalliset mutta laadukkaat sarjat ovat lopetusuhan alla. Ne voivat kuitenkin pelastua jos menestyvät hyvin joko Golden Globeissa tai Emmy-gaalassa.

Tälläistä näin aluksi. Lisää luvassa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti