torstai 9. joulukuuta 2010

Ricky Gervais

Katson juuri ykköseltä Extras: Päätöksen aika, joka on hieno päätös hienolle sarjalle. Ricky Gervais halusi lopettaa sarjansa sen ollessa vielä katsomisen arvoinen. Sarja päättyi puolitoistatuntiseen joulun alla esitettyyn huipentumaan vuonna 2007. Sarja käsitteli kuuluisuutta ja sen tuomaa niin sanotun artistic integrityn eli suomennettu taiteellisen hyveellisyyden katoamista. Gervais on sanonut saaneensa ideoita tv-sarjoihinsa, niin Officeen kuin Extroihin, katsomalla tosi-tv:tä. Sarjoissa onkin tietynlainen tosi-tv:n olemus, sillä katsomalla niitä tulee sellainen olo kuin tirkistelisi toisten elämää.

Sarja päättyy Andy Millmanin ironiseen oivallukseen kuuluisuuden tavoittelun kiroudestaan ja arvojensa unohtumisesta. Mitä kaikkea olemme valmiit tehdäksemme päästäksemme julkkiksiksi? Andy halusi päästä leffoihin sillä oli kyllästynyt suosittuun komediasarjaansa ja lentäviin lausahduksiinsa. Ollessaan suosionsa huipulla hän lähti sarjasta sulkien samalla enemmän ovia kuin sai auki. Pian kukaan ei enää muistanut Andya ja ainoaksi toivoksi jäi osallistuminen julkkis Big Brotheriin. Andylla ei mennyt kauaa ennen kuin tajusi kuinka alas oli vajonnut. Lopulta hän löysi itselleen takaisin kuuluisuuden syövereihin kadotetun hyveellisyytensä ja rehellisyytensä istuessaan Big Brotherin sohvalla. Hänen vilpittömyytensä ja tunnustuksensa ystävälleen kameroiden välityksella siitä, ettei hän ikinä löydä onnea kun hän ei voi koskaan olla tarpeeksi kuuluisa, nosti hänet takaisin kaikkien tietoisuuteen ja työtarjouksia alkoi taas sadella. Andy oli kuitenkin oppinut virheistään ja jätti parrasvalot viettääkseen päivän ystävänsä seurassa.

Gervaisin näkemykseen kuuluisuuden tavoittelun alhaisuudesta on helppo yhtyä myös näin Suomesta käsin, mihin ovat jo rantautuneet salarakkaat ja kohublondit. Pelkkästä kuuluisuuden tavoittelusta, ilman taitoa tai rehellisyyttä, aiheutuu syöpä joka tuhoaa vähitellen persoonan ja omanarvontunteen ja tilalle tulee vain tarve päästä entistä kuuluisammaksi. Mutta kun kaiken on jo paljastanut ja näyttänyt niin mitä enää jää käteen. Voiko julkkis olla ammatti kovinkaan pitkään? Lehdet löytävät aina uusia naamoja tai luovat niitä itse kun vanhoihin kyllästytään. Tällaisia lehtiä pitäisi boikotoida kunnes ne itse tajuavat oman alhaisuutensa. Kuinka monesta huomionkipeästä bimbosta pitää väkisin tehdä julkkis?

Ricky Gervais ei ole itsekään pelastunut kuuluisuuden kiroukselta, sillä hänen elämä on Extrasin lopettamisen jälkeen alkanut muistuttaa hieman Andyn elämää. Gervais olisi saanut pieniä rooleja monista menestys elokuvista kuten Pirates of the Caribbeanista tai Da Vinci koodista. Hän kuitenkin torjui nämä, sillä ei olisi halunnut tehdä pieniä rooleja ulkomailla kun sai olla päätähti kotimaassaan. Sarjan loppumisen jälkeen hän on kuitenkin ollut muutamassa Hollywood elokuvassa. Pari vuotta sitten hän myös ohjasi ja käsikirjoitti ensimmäisen elokuvansa The Invention of Lying, jossa oli myös pääroolissa. Elokuva ei ollut mikään ihmeellinen hitti ja seuraavan elokuvansa hän tekikin Englannissa, mikä menestyi paremmin. Cemetery Junction on synkähkö kasvutarina 70-luvun Englannissa. Gervais palaa taas komiikan maailmaan kotimaassan ensi vuonna sarjallaan Life's too Short. Sarja keskittyy näyttelijä Warwick Davisin elämään, joka sattuu myös olemaan kääpiö. Sarjassa tullaan varmasti näkemään hauskoja hetkiä Davisin elämästä. Ricky Gervais vain on hauskempi kotimaassaan, joten sinne hän myös kuuluu. Sitä siis odotellessa on hyvä päättää tämä katsaus Ricky Gervaisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti